Jyväskylä 2000

1.päivä

Lukion 1. ja 2. luokan oli pitkälti tarkotus lähteä käymään Jyväskylässä. Ohjelmassa visiteeraukset lätkämatsissa, ammattikorkeakoulussa ja missä lieni.
Ilma oli suht kylmä kerta talvikin oli ja selkää paino pentosti repussa olevat keigu pullot. Oiskohan ollu 6 litraa mukana. Itelle ja toki myös pojille. Peki se ainakin oli tehny miulta tilauksen kun heti linkassa korkkas matkaan päästyämme. Rankki löyhkäs ja vähän paskakin mistä taisi tulla johtoryhmän puolelta noottiakin. "Jos ei velskan veto lopu niin pannaan menemään taksilla kotiin..." Se sel.
Linkka kulki Savonlinnassa Malkin ohi mikä sai miettimään myös vaihtoehtoisia reissuja. Puksuttelimme kuitenkin Jyväskylään asti missä Peki aiheutti paniikkia kadunmiesten keskuudessa omatekoisilla naamareillaan. Hopparit näytti meille keskaria. Joo. Jalkaannuimme jollain fuckin torilla ja musikaalisimmat menivät läheiseen musiikkikauppaan missä samat hopparit olivat maleksimassa. "Tere!"
Menimme heittämään kamat Laavurinteen hotelliin ja heitimme vähän häppää vielä naamaan. Naapurissa asu jotain venakkoja. Osa meistä jäi harrastamaan persmäkeä tai perseitten olalle vientiä tms. kun taas itse lähdin meso-ryhmän kanssa katsomaan lätkämatsia. Mikä lie Saipa-TPS hässäkkä. Tarkoitus oli ottaa vaatekaapista putkenpätkät mukaan mutta unohtu. Hampulta sain Jokeri-paidan päälleni ja eiku meneliks. Yritimme mennä baareihin sisään mutta joko jollain tai kaikilla kosahti aina ikärajaan. Pornobaarissa puolestaan oli liian kova narikkamaksu. Sokos hottellissa tuli juotua pari keigua. Hässäköimme vielä pihalla kaljaa juomassa minkä jälkeen sissään halliin vaikkei kummemmin seisonukkaan.
Peli oli paskaa, paikat oli paskaa ja yleisö oli paskaa. Änkesin Sampon kanssa paremmille paikoille mutta Sampo jäi järkkärin haaviin kun taas minä luikahdin siinä sivussa näky paikoille. Onneks oli erä(Jorma)taukoja jolloin sai käydä tankkaamassa kaljaa naamaan. Ostin vielä kyrsänkin ja vein maitotonkan tiskiltä. Rötväsin sapuskat katsomossa penkin alle ja hieman viuhdoin jolloin vieressä istuva lehmä alkoi valittaa jotain maksetuista paikoista ja käytöstavoista. Taisi uhitella vielä järkkäreilläkin. Ei se. Menin muualle todistamaan potkumaalien syntyä.
Onneks matsi loppu jotenkin ja kaikilla oli hyvä mieli. Taas tuli kommenttia kun Hamppu haisi päljylle mutta ei se mitn. Menimme takaisin Laavurinteelle missä oli mahdollisuus saunoa. Saunajuomien suhteen ei ollut ongelmia muuten kuin jos joku tulee niistä valittamaan. Pullot oli siis helpointa vetää tyhjiks ja sulloa roskikseen. Kuisma yritti mennä munasillaan pesukoneeseen ja saunaan päästyään heitti tsetseeni-jäystöä. "Tsetseenit on hyviä äijiä. Mie oon niitten puolella..." Joku heitti masa-löylyt ja sauna tyhjeni nopeasti. Kuisma liukastu vielä perseelleen. Hampun kanssa kusimme kellariin minkä jälkeen siirryimme katsomaan South Parkia. Hamppu pelkkä pyyhe päällään.
Venakot olivat jossain vaiheessa unohtaneet avainkortin oveen joten linjasin sen itselleni. Jossain vaiheessa kävin niitten huoneessa kun eivät olleet paikalla ja yritin toistamiseenkin mutta silloin olivat paikalla.
Seuraavaksi oli kuviossa baariin lähtö. Pohjia oli ainakin tarpeeksi ja suuntakin oli selko: Sokos. Siellä oli asiallisia patuja joille kelpasi jäystää. Toinen oli Autotalo Laakkoselta ja toinen oli joku insinööri joka pneumaattisesta hydrauliikasta kaiken ties. Patulla tuntu tuo palkkapuolikin olevan kunnossa kun 30 tmk ropisi kuussa. Baari-maisto ei sanonu mitään vaikka myö siellä hilluttiin. Tais olla itekki epeli. Silmissä alko sumennella siihen malliin että katsoin parhaaksi räkiä matolle pilkkimisen lomassa. Ei oikein jaksanu kuunnella kun patut lesoili palkoillaan. Kellon lyödessä einskyid loppui alkoholin myynti baarissa ja lähdimme poikkeen. Hampulle jäi vissiin käteen kiinni Mersun tähti pihalta ja joku liikennemerkki veti horisontaaliseksi. Menin hotellissa väärään huoneeseen nukkumaan kun ei jaksanu omaa avainta ehtii. Mursun rontti kuorsasi jolloin joku kysyi "Kuka täällä kuorsaa?" Tähän Kuisma vastasi "Tsetseeni. Mie tapan kaikki tsetseenit!" Kuisma hyppäsi ylös sängystä ja jammaili meidän ihmetellessä ja selventi "Aamiaiseks yks neljäsosa hanurii. Päivälliseks kaks neljäsosa hanurii. Illalliseks yks neljäsosa hanurii." Myö naurettiin paskasta minkä kerettiin mut en kyllä asiasta juurikaan mitään muista. Unta palloon.

2. päivä

Vittu mikä krapula. Lisäksi olin vilustunut nukkuessani peiton päällä märät sukat jalassani. Ei oikein ottanu aamiaine maittaakseen. Kämpät siivottiin nopeasti piilottamalla tyhjät 2 litran ryssäpullot vetolaatikoihin. Sängyn alta löyty vielä päljyä minkä otin mukaan.
Kävimme tutustumassa jäytöporukalla paikalliseen ammattikorkeakouluun. Rankki haisi niin hemmetisti että reksikin saatto aavistella jodia. Saimme muistoksi kätevät kimmopullon avaajat minkä lisäksi meille tarjottiin kahvilassa mätysteltävää. Itse otin maailman kuivimman sämpylän ja rötväsin sen kanssa. Tämän jälkeen pääsimme kaupungille livohkaan ja menimme antikvariaattiin ostamaan Sleeppareitten levyn sekä jynkkylehden. Jossain vaiheessa kävimme myös kotiviinikaupassa katselemassa valikoimia. Myyjä oli ammattinsa osaava ja tarjosi meille F1-kimmohiivaa.
Seuraavaksi kävimme tutustumassa jonkun Alvar Aallon kämppään jossa oli paljon mystisiä mööpeleitä. Niissä oli hyvä elpyä krapulaa pois.
Jossain vaiheessa kaiketikkin lähdimme linkalla takaisinkin päiten tulolle. Paskan haju oli kaamea minkä lisäksi Hamppu soitti Jusu Plussaan ja selventi omaa näkemystään. Tradekan marssikin kajahteli. Pönö.

 

"Jos siulla on jotain ongelmia niin mie pissin"